Olen Johanna Jeltsch ja kasvatan pienimuotoisesti lapinporokoiria Vaajakoskella, lähellä Jyväskylää.

Pienestä pitäen halusin koiran, mutta kunnes ensimmäinen koirani Akim muutti luokseni, ehti kulua monta vuotta muiden eläinten ja "lainakoirien" parissa. Ensimmäisellä luokalla aloin ulkoiluttaa päivittäin naapurimme collieurosta, mutta jouduin luopumaan rakkaasta tehtävästä kun muutimme Saksasta takaisin Suomeen. Kun en saanut omaa koiraa, yritin kouluttaa ja opettaa kaikenlaisia muita eläimiä: kotiloita, hamsteria, hiiriä, kissaani ja myöhemmin lampaita, vuohia, aasia ja hevosia. Samalla ulkoilutin myös muiden koiria. Yksi näistä oli pitkäkarvainen saksanpaimenkoira Akim, joka muutti ensin väliaikaisesti ja 14. syntymäpäivänäni kokonaan asumaan meille. Akim ei ollut helppo koira. Olin vasta 14-vuotias, Akim oli 40-kiloinen nuori saksanpaimenkoirauros, innokas ja oppivainen, mutta se oli asunut koko elämänsä ulkona häkissä, se ei ollut sisäsiisti, pelkäsi kaikkea, ei osannut melkein mitään, ei totellut ja sillä oli ainainen ripuli. Kuitenkin meistä kehittyi erottamaton pari. Joka minuutin, minkä en ollut koulussa, vietin Akimin kanssa kouluttaen ja opettaen sitä. Loppujen lopuksi Akim toimi pitkään luotettavana terapiakoirana ja meillä oli voittoisa ura kisapuolella. Akim oli SE elämäni koira, toista sellaista ei tule.

Akimin kuoltua yllättäen pääsiäisenä 2005 aloin miettiä uuden koiran hankintaa. Lopulta päädyin lapinporokoiraan, ajatuksena kouluttaa tulevasta pennusta terapiakoira. Kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan, vaan suunnitelmat muuttuivat useaan otteeseen. Miska ei ole edelleenkään virallinen terapiakoira, en ole käynyt sen kanssa virallista terapiakoulutusta, muta sen on toiminut monta vuotta terapiakoirana mukanani mm. vammaisten ja vanhusten parissa.
Miskan kanssa kävin elämäni ensimmäisessä koiranäyttelyssä ja olemmekin sen jälkeen kierretty näyttelyissä niin Saksassa kuin Suomessakin. Olin jo Miskan ottaessani miettinyt lapinporokoirien kasvatusta. Pikkuhiljaa ajatus konkretisoitui ja muutettuani Suomeen syksyllä 2008 aloin suunnitella Miskalle pentuetta. Ensimmäinen lapinporokoirapentue syntyi tammikuussa 2009, emänä Nelivedon Kaunis Veera eli Miska ja isänä Cossak’s Domestic Dennis eli Halla. 

Kasvattajan peruskurssin kävin keväällä 2009 ja samoin kennelnimi Pakkashelmen myönnettiin minulle vuonna 2009.

Kasvatusta ajatellen, tavoitteeni on kasvattaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin terveitä lapinporokoiria. Pidän tärkeänä rodun alkuperäisten ominaisuuksien ja ulkonäön säilyttämisen. Toivon pennuista kasvavan tasapainoisia ja terveitä koiria, joiden kanssa on ilo harrastaa ja elää yhdessä ja jotka soveltuvat myös alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Vaikka ulkonäkö on tärkeä tekijä, pidän terveyttä ja luonnetta tärkeämpänä. Tietysti koiran on oltava rotumääritelmän mukainen ja tarkoitankin, että arvostan enemmän tervettä ja luonteeltaan ja ominaisuuksien osalta hyvää koiraa kuin esimerkiksi väriä.

Marraskuussa 2009 luokseni muutti suomenlapinkoirauros Pekko. Pekko asuu nykyään Saksassa ja toimii äitini mukana terapiakoirana. Tavoitteena on saada Pekolle virallinen terapiakoirakoulutus.

Jos mieleesi jäi kysymyksiä niin vastaan niihin mielelläni! Minuun saa parhaiten yhteyttä sähköpostilla.


Johanna Jeltsch

johanna.jeltsch@googlemail.com